perjantai 26. kesäkuuta 2015

Raitahuppari itselle ja muksulle housut


Ompelusumaa purettu :) Lapselle ompelin eilen puolivalmiit collegehousut loppuun. Juhannuksena sivu- ja haarasaumat, eilen ehdin kiinnittää resorit viimein. 

College on Eurokankaan palalaarista, resori Metsolan. Kaavan pohjalla SK 11-12/09 olohousut. Koko on 116cm pitkillä resoreilla, riittäisköhän 4,5veen seuraavaksi päiväkotivuodeksi ;)


Tänään sain valmiiksi raitahupparin, jota onkin vähän aikaa jo pähkäilty. Ihan käyttökelpoinen tuosta tuli, vaikkei ihan sitä mitä piti ;) metri plus vähän päälle toiselta riitti kuin riittikin. Koko tässä 42+, kaavana nuoren suunnittelijan luomus SK 09/08. Muutoksina taskut, nappilista (Karkelot-blogin ohjeella) ja resorit. Kankaat Kangashamstereista ja resori Emeliltä. Napit Nappi&Nauhasta.


tiistai 23. kesäkuuta 2015

Liinailua


Juhannuksena pääsin testaamaan paria uutta kantovälinettä.


Uusin liinani on vitosen mittainen Girasol Bronze Rainbow double weft eli taapeero-girasol ruskeakuteisena Earthy Rainbow'na. Tätä oli vaan päästävä kokeilemaan :)


Pesin liinan reissuun lähtöä edeltävänä iltana 40 asteen puuvillapesulla. Aamusta lähti mukaan hiukka kosteana, paksukudontainenhan tuo on :)


Eka kokeilusidonta oli kietaisuristi onkireissulla. Solmu tuli aivan hännille, mutta pysyi hyvin paikoillaan. Ostin tämän lähinnä perusreppua varten, joten positiivista oli, että liina riitti vielä hiukan peltisenä kietaisuristiin :)


Tokana kokeilin sitä perusreppua sitten ensin 2v2kk kanssa (halus liinaan mutta selässä olo ei sitten kiinnostanutkaan ;) mutta kevyeltä tuntui sen mitä pysyi, sidontakinnvähän sinnepäin...


Herra 5,5kkn kanssa meno on rauhallisempaa, jopa nukahti ommellessa :) Hiukan haasteellista pujotella paksut liinanpätkät jalkojen yli ja ali, samoin kuin vahvistusten teko tiibetiläisittäin...mutta liinan muokkautuessa sujuu varmaan paremmin :)


Toisena kantovälineenä käväsee beige Ergo kantoreppu. Palautuu omistajalleen tietyistä syistä, mutta toinen on tulossa tilalle :)


Minulle ja pojalle reppu on ahdas rintavarustukseni vuoksi, isännälle selkäpuolella melko jees. Ainakin poika otti nokoset siinä ;) selkäpaneeli on melko lyhyt. Isin kanssa ulkoillessa oli käyttöä kantosuojallekin...


Lisäksi vielä reissuliinailua Neobullen renkulalla :)

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Välihomma

Välihomma -otsikko tulee siitä, että päätyöni eli raitahuppari, on vielä kesken, mutta tälle oli kova tarve :) Huomenna lähtö mökille, joten poitsulle tarvittiin turvakaukaloon joku ei liian lämmin lämmitin. Olin ostanut tähän tarkoitukseen metrin palan Majapuun mysteerineulosta turkoosi/tummansinisenä. Taitaapi sopia ihan hyvin hommaansa :) kaverin luona pääsin nopsaan surauttamaan saumurilla ympäri, ekaa kertaa saumuroin ja ai että kun oli nopea duuni :) itelleni en kyl taida hankkia, liikaa säätämistä makuuni ;)


Oikiasta koekäytöstä kuvaa jos/kun muistan ja pääsen ottamaan :) lapsuuteni norppa sai olla sijaisena. Mallina toimi Maitotyttöpaitojen Perhospyyhe, toteutus luokkaa öö-mappi :D hupunkin jätin tekemättä, kun poika ei niin välitä niistä.

Sitten liinailuun....

ilman salamaa

salamalla

Tänään sain myös uusimman liinani, Liinalapselta tilatun Girasol Bronze Rainbow double weftin, eli tuttavallisemmin taapero girasolin, värimuunnos suositusta Earthy Rainbowsta. Pesty ja valmiina reissuun on hän...katsotaan paljonko kesyttelyä vaatii :)

Pinossa on muuten nyt 2 Girasolia, 2 Didymosta ja 6 Ellevill -liinaa, 2 Zaraa, 2 Jadea ja 2 Norwegiania ;) kuvaa jossain välissä..


Hyvää Juhannusta kaikille!

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kesäfarkut


Olisikohan ollut vappuvapailla, kun näihin housuihin leikkasin kankaat. Kangas on Kankaita.comista tilattua 100% puuvillaista ohutta farkkua, ja peseytymättömien tahrojen vuoksi saimme tämän kimppatilauksen mukana tulleen kankaan ilmaiseksi. Hyvä niin ;)


Kasaamisen aloitin varmaan viime toukokuun vikoilla viikoilla, kun tyttöset olivat vielä hoidossa. Tänään sain sitten viimein valmiiksi, viikolla saapuneen sopivahkon resorin (majapuun farkun väristä) ansiosta. Narua ostin kirpparilta 5m pätkän.



Vyötäröllä siis resori (osittain pienen leikkuuvirheen vuoksi ;)), jonka sisällä naru. Resoria voi pitää yksin- tai kaksinkerroin.




Lahkeissa narusäätö, voi pitää leveinä tai sumpussa :)


Seuraavaksi sitten raitahupparin (kuvassa oikealla) kimppuun, kankaat onkin jo leikattu ;)

ja tässä tilattuja kankaita...


tiistai 2. kesäkuuta 2015

Liinapinopäivitys



Liinapino 2.6.2015. Ellevill Zara Ocean 6, Girasol Amitola 5, Ellevill Zara Terracotta 6, Didymos Tom 3, Ellevill Jade Mild 3+, Didymos Petrol Pfau 6/7, Ellevill Norwegian Alba 6 & Jack 7, Ellevill Jade Royal 5. Jotain uupuu, mutta mitä? (Turkoosi tai kullanoranssi hamppuindio nyt ainakin ;))

Pojalle paita tilkuista


Tuossa helmimaaliskuussa käväsin Kestovaippakirppiksellä, ja Maitotytön kojulta ostin pari pussia tilkkuja, lähinnä joustofroteeta. Tähän mennessä niistä on tullut hattuja ja kestorätti. Nyt tein pikkuselle pojalleni t-paidan OB 4/10 kaavalla Papana. Vaaleansininen on tavallista joustofroteeta ja ruskea ehkä tenceljoustofroteeta. Erilaisia kummiskin :) resori varastosta...


Ulkosallakin kävästiin, kun meille tuotiin isommalle tytölle Pukyn polkupyörä :)