tiistai 30. syyskuuta 2014

Syyskuun vikat ompelut


Syyskuun vikaksi päiväksi valmistui pari syyspipoa, ei pelkkää trikoota tällä kertaa. Molemmat on tehty esikoiselle, joka suostui jopa malliksi ;)
Ohjetta otin Mikunlokin korvia suojaavasta pipost, joka toimi muutoin hyvin, mutta korvallisia en saanut aivan hyvin asettumaan, toki tämä on niin oman lapsen päänmuodostakin riippuvaa.


Eka pipo on tumman pinkistä velourista (kvk? en muista :D) ja vaaleanpunaisesta heppa-trikoosta. Takana itse tehty -merkki, joita voin leikellä Eurokankaasta ostamastani rullasta ;)


Toinen on oranssista Kestovaippakaupan joustofroteesta (josta on jo yhdet tytön housut) ja punaisesta, hiukan sävyttyneestä tähtitrikoosta (kvk). Tässä unohdin laittaa taakse näkymään itse tehty -merkin, joten ompelin sen (ei tietenkään keskelle) eteen :) sisäpuolella on molemmissa toisinpäin ommellut merkit nimikointia varten.

Kolmantena valmistui jo viikonlopun aikana eka OB 4/12 jumpsuit ohjeella tehty tekele, ja ei oo hurraamista. Tässä koosten virheistä ;) (koko 56).


Katotaan mitä lokakuu tuo tullessaan, ainakin tänään saapui Myllymuksuilta merinovillaa, joten kaiketi niistä jotain, niin isommille kuin pienillekin.+0+

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Virkkuulla se talvi alkoi, mammaa palelti

Aloitin viimein neuleet tänä syksynä, johan sitä päästiin syyskuun loppuun. On tuo ompelu niin vienyt mukanaan tänä vuonna :)


Ohjeena on Moda 1/12 Virkattu spiraalilippapipo, johon käytin kahta lankaa yhtä aikaa, enkä neljää eri ja niin eespäin...muutoin ohjeen mukaisesti tehty, ja ihan käypäläinen tuosta tuli :) lippaa voisi leventää hiukan...yhden päivän homma oli tuo, aamusta tunti ja illasta toinen. Lankoina Novitan Puro (Kajo) ja Nalle (valkoinen), koukku 6.

-------

 Tänään on rv27+0, kyllä viikot sujahtaa....noin 2kk töitä jäljellä. Meinaa jo paikat hajota, mutta jospa tämä tästä ;) huomenna neuvolaan...


Alkaahan tuo jo isolta näyttämään, ja tuntumaankin useimmiten. Tämä masu kun työntyy enemmän eteenpäin kuin edelliset.


Onneksi tukeva toppi (eli L-kokoinen GT ;)) pitää masun vielä kuosissaan :D

torstai 18. syyskuuta 2014

Blogin päivitystä

Kyllästyin vanhaan, joten pientä piristystä syksyyn uudesta blogimallista :) toivottavasti on yhtä selkeä tai selkämpi kuin ennen!

Jumpsuit on tekovaiheessa vielä, sivusaumat, haarasauma ja resorit puuttuu vielä. Vetoketjun ompelu ei ollut ihan ongelmaton ;) tähän palaamme varmaan sunnuntaina.

Pari liinaa lähti lainaan toverille, jolla on pienen pieni vauva :) halusi kokeilla lyhyempiä ja rouheita liinoja, joten molemmat Ellevill Jadet lähti lainaan. Eipä meillä niitä justiinsa tarvita ;)

Kuopukselle tuli varattua 1,5v neuvola ensi kuulle :o on se niin iso jo...ainakin iältään ;)

Itelleni hankin uudet silmälasit, ekat muovisankaiset, Specsaversilta ja sainkin ne eilen :) kestää tottua kyllä näihin...uuden puhelimenkin jouduin hankkimaan, kun ei vanhaan enää ollut luottamista. Nyt löytyy Samsung Galaxy Trend valkoisena!

perjantai 12. syyskuuta 2014

Ulkoasumuutoshaikailua

Blogin yksivee päivä on marraskuussa, ja sitä ennen tai siihen viimeistään haluaisin muutosta blogiin. Olen vain todella huono visualisoimaan mitään. Olisiko jollakulla ehdotusta blogin ulkonäön kannalta? Mitä kannattaisi selkiyttää? Voisin myös harkita "blogiotsikon tuunaus" -kilpailua, tahtoisin jotain uutta mutta en ossaa ;) Palkintoja en lupaile, muuta kuin että paras voittaa paikan otsikkona ;)

Ompeluksista

Taidanpa seuraavaksi yrittää väsätä jumpsuitin aivan pienessä koossa testatakseni OB 4/12 sitä tiettyä mallia ;) sen jälkeen voisin uskaltaa tehdä semmoisen myös 86cm:nä, ja sit vasta voisin uskaltaa tehdä semmoisen pienelle merinovillaisaena <3 että uusia villoja ootellessa...

Liinoista

Liinakategoriat on päivitetty, mutta niihinkin tahtoisin muutosta. Katotaan huvittaako :) Ovatko ne olleet kellekään tarpeellisia?
Muutoin liinarintamalla on varmaan nyt syksyn ajan hiljaista. Kuopusta en juuri jaksa kannella, joten liinat seisovat tyhjänpanttina hyllyssä. Jospa pääsisi osa pikkuvauvaperheeseen lainaan ;)
Jotain villaa tai sillkkiä voisi tehdä vielä mieli, katellaan mitä esim. Ellevill keksii tälle talvelle ;)

torstai 11. syyskuuta 2014

Ulkoiluhousut à la Äiti

Tekaisinpa viimein ulkoiluhousut kuopukselle. Päällikankaana isin vanha kevät/syksytakki (todella ohutta ulkoilukangasta, tuskin pitää vettä), hihat riitti hyvin :) Vuorena harmaata sydäncollegea, josta on jo kolmet housut tehtynä kevään mittaan. Jätin oikean puolen näkyviin sisälle, vaikka nurjan puolen nukattu pinta olisikin ollut pehmeämpi. Resori lienee Myllymuksuilta. Vyötäröllä n. 5cm ja lahkeissa 8,5cm resorit.
Kaava on peruscolleget OB 6/13 koossa 86 ja vuoritettuihin housuihin otin mallia OB 4/10 ulkoiluhousuista.



keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Farkkuhaalari testissä

Pääsi joku aika sitten tekemäni farkkuhaalari käyttöönkin, kun mökillä käytiin :) pihalla kelpasi mennä ja puvussa on tilaa liikkua. Hihoissa (resorit käännettynä) näyttäisi olevan kasvun varaa, mutta lahkeet on sopivat, selkäosa taas tosi pitkä, perjalkaista mallia siis puku ;)





Puolukassa oli kiva käydä :) Pipo on vanha tekele toissa syksyltä tai keväältä....

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Kierrätysompelua, äidiltä tyttärelle

Kierrätysompelu on nostamassa päätään laajemminkin, ja ennen kuin yritän tehdä jotain vaikeampaa (eli mulle tarkoittaa vuoritettuja vaatteita) päätin ommella esikoiselle uudet fleecehousut, kun vanhat alkoivat jo pieneksi käymään.


Materiaalina on minun vanhat erittäin sopimattomat fleecehousut Premoda-mallistosta. Sen verra pientä mitoitusta olivat, että 110cm housuista jäi ylimääräistä alkuperäinen vyötärö keskirepaleineen ja muutama kymmenen senttiä lahkeista. Housuissa oli kuitenkin kokoa 44 verran...not. Kaavana SK 11-12/2009 (muistaakseni, sama kuin taaannoin oransseissa housuissa).


Mustat fleecet saivat piristystä violetista resorista niin vyötärölle (alkuperäisessä kaavassa kuminauhavyötärö, joten vyötärön kangasta joutui pomuttamaan jonkun verran reosrille, joka on 42cm tässä versiossa) kuin lahkeensuihinkin (8cm). Resori todennäköisesti Myllymuksuilta.


Likka ainakin tykästy, mites te? ;)

maanantai 1. syyskuuta 2014

Pari syyspipoa

Ompeluaikaa löytyikin vielä siivouksen lomasta, joten lapsille tuli ommeltua ihanista kankaista kaksikerroksiset neliöpipot, jotka riittänevät näihin alle 15 asteen säihin. Meillä on todettu hyväksi malliksi tämä neliö, suipot tuppaa luisumaan pois päästä. Kunhan en vain tehnyt liian korkeita mallien puuttuessa vielä tänään...


Kankaina Myllymuksuilta tilattu Heppa kangas violettina (tästä on mm. jo parit housut ja pari ohuempaa pipoa), ja Keskiseltä ostettu turkoosi kettutrikoo, josta on yhdet housut tehtynä.


Mallia otin käsityönriemua blogin neliöpipo-ohjeesta, jota tarvitsin oikeasti käsittääkseni että mites se menikään...nytpä noita olisi voinut tehtailla vaikka kuinka monta, mutta miu mukelot pärjää yksillä ;) Kokoeroa on vain hieman, 48cm päähän ja n.51cm päähän tarkoitetut :) huomenna testataan mikäli aamulla on kylmä ja lapset pääsevät hoitoon, ovat olleet flunssaisia reissun aikana.

Ompeluja jatkellaan, kun ehditään, liinarintamalla onkin varmaan jonkun aikaa hiljaisempaa...